perjantai 10. heinäkuuta 2015

Miksi en tee hääpukuani itse?

Vastaan lähes päivittäin asiakkaiden esittämiin kysymyksiin:

-Joko tiedät millaisen puvun teet itsellesi?
-Onko vaikea päättää millaisen puvun haluat?
-Teet varmaan puvun itse?

Kaikki siis odottavat, että tekisin puvun itse. Suurin osa tuntuu yllättyvän, mutta kaikki ovat kuitenkin tähän mennessä ymmärtäneet kun olen kertonut syyn siihen että pukua en ompele.

1. Haluan muodostaa omaan pukuuni erilaisen suhteen, kun kaikkiin muihin pukuihin. Jos tekisin sen itse, se olisi vain yksi puku muiden joukossa. Lisäksi jos joku asia siinä olisi hankala tai ärsyttävä toteuttaa, ottaisi se varmasti päähän koko juhlien ajan.

2. Haluan olla kerrankin se, jonka ympärillä pyöritään. Oman puvun sovittaminen on muutenkin vähintäänkin haastavaa. Pete on kyllä useasti auttanut, mutta sattuneesta syystä nyt se ei käy.

Pukuhan mulla on hankittuna, kerroin siitä vähän mm. täällä. Vien sen jossain sopivassa välissä Fitting Roomille korjattavaksi, sillä kenen muun muka antaisin kajota mun pukuuni kun maailman parhaan Auroran?

Mä olen kyllä monesti miettinyt, että millaisen puvun ostaisin tai teettäisin nyt, jos mulla ei olisi mun epämuodikasta taftiunelmaani, enkä rehellisesti sanottuna osaa sanoa. Ne puvut, mitä rakastan tehdä: kapeat, laskeutuvat, rennot ja seksikkäät, ne ei ole mun omaa pukeutumistyyliäni. Mikään tällä hetkellä muodissa oleva ei ole ihan iskenyt muhun henkilökohtaisella tasolla.
Jos mun pitäisi nyt valita puku, niin kääntyisin varmasti Cymbelinen puoleen, sillä olen rakastanut Cymbelinen pukuja vuodesta 2008 palavasti. Löysin itseasiassa Cymbelinen 2015 mallistosta kolme pukua, joissa olisi "sitä jotakin". Näissä on selvästi yhtäläisyyksiä, jotka paljastaa mikä on se mun juttuni :)

Olen monesti nauranut sille, miten epämuodikas maku mulla on, koska:
a. Mulla on olkaimeton puku, joka ei ole tällä hetkellä in
b. Mulla on taftipuku, joka on "hell to the no!" -sarjaa
c. Mulla on korsettipuku, joka tuntuu sekin olevan ihan out :D

Mutta mitäs sen väliä. Kohta on enää vuosi jäljellä :)




3 kommenttia:

  1. Hei meillä on näköjään vähän samanlainen (epämuodikas) maku :) Tosi kauniita varsinkin kaksi viimeistä. Tosin mun pukuni tulee olemaan edestä lyhyt ja takaa pitkä (kenkäfriikin kengät pitää näkyä) ja ekhä tällaisessa versiossa on himpun verran helpompi liikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä me epämuodikkaat :)
      Mä oon pitänyt niin hienoja mekkoja, että en varmaan tuntisi oloani tarpeeksi juhlavassa jossain, missä on hillitympi helma kuin muissa aiemmissa mekoissa :)

      Poista
    2. Hih :)
      Minä olin aluksi aivan varma, että haluan enemmän bilemekon kuin hääpuvun, mutta eipä ne bilemekkomaiset tuntuneet miltään, ei hyvältä eikä pahalta. Sitten kun sovitin tulevaa hääpukuani, tiesin sen olevan siinä, muhkeine helmoineen ;)

      Poista