lauantai 9. toukokuuta 2015

No se häälisä

En ole koskaan aiemmin seuraillut hääkeskusteluja kovin tarkasti, mutta nyt luonnollisesti hengailen kaikissa mahdollisissa ryhmissä mitkä liittyvät häihin. Facebookin hääryhmä on yksi suosikeista, ja siellä on tullut viime aikoina esille käsite häälisä. Sehän on toki mullekin tuttu. Mulla vaan on siihen vähän eri näkökulma kuin monelle muulle :)

Mikä häälisä mulle on? Se tarkoittaa sitä että kyseisen tuotteen/palvelun toteuttamiseen käytetään normaalia enemmän suunnittelua ja aikaa, sekä sitä että kyseinen tuote/palvelu räätälöidään juuri minulle. Häitä varten tulevalle asialle asetetaan yleensä todella kovat odotukset. Kyllähän jokainen ansaitsee hääpäivänään parasta. 

Parhaiten osaan antaa varmasti esimerkin omalta alaltani. Miten hääpuku ja iltapuku eroavat toisistaan? 
Hääpukua aletaan suunnittelemaan todella paljon etukäteen. Asiakkaalla on usein selvä visio, joka minun täytyy selvittää ja luoda paperille. Tämän jälkeen etsitään materiaalit, ja toisinaan materiaalien metsästämiseen menee useita iltoja. En siis yleensä edes ehdi tehdä kangasetsintöjä töissä työajalla, vaan teen sen kotona illalla. Iltapukua ei yleensä mietitä niin tarkkaan, ja usein asiakkaalla ei välttämättä edes ole visiota. Jo suunnittelutapaamisessa aikaa menee hääpuvun suunnittelemiseen tuplasti aikaa, puhumattakaan siitä, kun pukua ruvetaan työstämään. Hääpukua nimittäin työstetään huomattavasti enemmän ja tarkemmin. Myös yksityiskohtia on hääpuvuissa enemmän. Ainakin itselläni ei ole mitään varsinaista häälisää puvuissa, vaan hinta määräytyy puhtaasti sen mukaan kuinka kauan aikaa sen tekemiseen menee. Ei ole väliä, onko puku musta, vihreä vai valkoinen, jos siinä on tietty määrä työstettävää, se maksaa saman verran. Keskimäärin juhlapuvun tekemiseen menee päivästä kolmeen ja hääpukuun taas saa helposti uppoamaan viikonkin. 

Toinen yleinen ja helppo esimerkki on hääkimput. Penttala Floral on kirjoittanut aiheesta jo todella hyvän ja tyhjentävän tekstin. Sitten on tietenkin kampaajat ja kampaukset, ja kun suurimpaan osaan hääkampauksista kuuluu koekampaus, niin kyllähän se kampaaja tekee vähintään puolitoistakertaisen työn. Sitten on vielä se suunnittelu.

Toki tarkan markan morsian voi säästää olematta mainitsematta sen hääsanan, mutta kyllä mun mielestä sillon ei ole myöskään oikeutta vaatia. Jos kimppu nuupahtaa ennen kirkkoa, niin ei ainakaan kannata valittaa jälkikäteen.

Ja muuten, mites sitten Bridezillat, voiskohan niille laittaa oman häälisänsä: "tää hääkimppu on nyt normaalisti sen 90€ mutta koska sä olit niin veemäinen morsian, niin nyt tää on 390€". Miten ois?

Kuvituksena on meikäläisen hääkengät <3 Niillä on aika ihana tarina, ja kerron sen joku toinen päivä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti