maanantai 29. joulukuuta 2014

Viimeinen joululahja

Mun Peteltä saatu joulahja tilattiin Jenkeistä hiukan myöhään. Aaton aattona Pete sai kirjeen tullista, jonne pienet pirulaiset olivat jääneet. Tänään kun olimme huristelemassa Mäkkäriaamiaiselle (mun täytyy muuten keskustella itseni kanssa näistä "aamupaloista") tuli meitä vastaan pihatiellä postiauto, jonka sisältä kiva täti toi mun joululahjani.

Paketista paljastui peräti kahdet korvikset. Niiden tarina menee niin, että Pete oli tilatessa ymmärtänyt, että korut myydään kappaleittain, niinkuin useimmiten. Siksi ostoskoriin klikattiin kaksi kappaletta tuotetta. Kyseessä olikin pari ja Pete tilasi kaksi paria. Ystävällinen myyjä oli ottanut Peteen kyllä yhteyttä, että olisiko niiden toisten tilalle voinut laittaa jotain muuta väriä, mutta eihän Pete ollut keikalla sitä viestiä saanut ajoissa ja myyjälle tuli kiire postittaa korut että ne ehtisivät ajoissa. Sain siis kahdet samanlaiset korvikset. Onpa sitten olemassa varmasti jos joku yksilö häviää :D

Pete oli valinnut korvisten väriksi ametistin, koska tykkään violetista. Olin salaa toivonut, että saisin nämä violetit. Ja näistä tuli nyt sitten virallisesti ensimmäinen häähankinta (kihlauksen jälkeen). Jee!

Kuva napattu Instagramista. Muistattehan muuten, että blogiani voi seurata bloggerin lisäksi myös Bloglovin:lla ja Facebookilla.


2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! :) Ja kieltämättä tuo olisi tämän ikuisen korviksenhävittäjän unelma, että olisi useampi pari suosikkikorviksia. :D Ei ole edes sormin ja varpain laskettavissa ne korvakorut, joista olen toisen parin kadottanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä en ole varmaan eläessäni hävittänyt yhtäkään korvista, mutta toisalta mulla ei kyllä ole vielä ollut yhtäkään korvisparia joka olisi ollut "korvaamaton" tai muulla lailla vaikeasti uusittava. Nyt nää tunnelit on ollut hankalampia, kun suomesta ei vaan saa kauniita ja naisellisia, eli ei kai se hätävarjelun liioittelu ole tässä vaiheessa väärin :D

      Poista