lauantai 11. lokakuuta 2014

Sormuksia ja kulttuurieroja

Eilen bongasin Instagramista erään hääideoita kokoavan käyttäjän kuvan, jossa esitettiin kuva kapeasta sormuksesta jossa on pienen pieni timantti. Mukana oli lause "If he proposed with this ring, would you accept". Suurin osa kuvaa kommentoineista vastasivat kieltävästi.

Näiden naisten vastaukset ja omaan kuvaan aiheesta saamani kommentit saivat minut miettimään kihlaukseen liittyviä kulttuurieroja.

Suomessahan melko usein sormusostoksille lähdetään yhdessä, joskin sormuksen kanssa kosiminen on hääfoorumeiden mukaan yleistynyt. Naisilla on kuitenkin oma makunsa, ja varmaan monella miehellä paineet sen oikeanlaisen sormuksen ostamisessa. Jenkeissä tapana ilmeisesti on, että mies kosii sormuksen kanssa, ja mitä isompi timantti, sen parempi.

Meikäläisen päähän ei vain mahdu ajatus siitä, että jos sormus on liian halpa tai vaatimaton, niin mies ei ole sen arvoinen. Eikö tärkeintä ole rakkaus, yhteinen elämä ja tulevaisuus? Avioliiton pituus ei ole kiinni karaateista. Okei, onhan jenkeissä vähän erilainen tuo sosiaaliturva ja rahalla on suurempi merkitys kuin mitä sillä on merkitystä meille. Eräs nainen perusteli ei-vastaustaan sillä, että jos miehellä ei ole varaa hänen unelmiensa sormukseen, ei hänellä ole varaa elättää perhettä. Itselle tuli mieleen, että jos sen sormukseen menevän rahan (ja niihin ökyhäihin menevän rahan) sijoittaisi johonkin muuhun, niin siitä voisi olla kauskantoisempia ja epäitsekkäämpiä seurauksia. Jos itse saisin valita, mihin sijoittaisin muutaman tonnin, niin sijoittaisin sen yhteiseen kotiin tai hyväntekeväisyyteen ennemmin kuin omaan sormeeni.

No, kulttuurieroja, kuten Aurorakin totesi.

Tuolla rapakon takana on yleisesti käytössä periaate, että kihlasormuksen arvon tulisi olla miehen kuukausipalkan arvoinen, ja vihkisormuksen kolmen kuukauden palkan arvoinen. Näin maailmalla reissaavan insinöörin mahdollisesti joskus tulevana vaimona voin sanoa että pelkästään ajatus kihlasormuksen arvosta saa meikäläisen voimaan pahoin. En uskalla edes kuvitella, miltä ne kolmen kuukauden palkan arvoiset sormukset ovat. Huhhuh.

No, en tiedä onko vika minussa, vai kasvatuksessani, kun sormus, johon olen iskenyt silmäni on "vain" 450€ arvoinen.

Princess timanttisormus, 14k valkokultaa, 11 timanttia, yhteensä 0,22ct W/SI

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Katsotaan minkälaisen mä lopulta sitten saan :)

      Poista
  2. Hyvä postaus ja varmasti ajankohtainen.
    Minulla oli toiveena aina, että kosiessa petellä on sormus, en toivetta hänelle tainnut ikinä suoraan sanoa, mutta kai me ollaan vanhanaikaisia tai sitten miehen mielestä näin piti tehdä. Vaikka se kihlasormus ei ollut sellainen minkä itse olisin valinnut, on se kuitenkin peten valitsema. Hän on rakkaudella ja ajatuksella sitä miettinyt ja opiskelijan tuloilla se oli myös parin kuukauden "palkan" hintainen. Hinnasta en ollut kiinnostunut vaan siitä, että se toinen oikeasti haluaa naimisiin just mun kanssa ja siitä sormus oli minulle osoitus, ei varallisuudesta.

    Kihloihin mennessä en olisi itse edes tiennyt millaisen sormuksen haluan, siksi ensimmäiset hääsuunnitteluvuodet olin hyvinkin onnellinen sormuksen kantaja. Vasta hääblogien myötä ihastelin muiden upeita kihloja ja kai siinä sormuskateus tulee, kun mietin että haluan uuden kihlan tulevan vihkin viereen. Onneksi pete sanoi jyrkän ein asiaan ja sanoi sen olevan loukkaus häntä kohtaan. Hän oli rakkaudella tosiaan sormuksen valinnut, pohtinut, miettinyt, vertailut ja lopulta ostanut. Nyt naimisissa ollessa olen ymmärtänyt taas kuinka onnekas olenkaan ja sormus sopii kauniisti kihlani viereen. <3

    Jos taas miehellä ei olisi ollut sormusta kosiessa en varmaankaan olisi kosintaan uskonut. Olimme kuitenkin ulkomailla ja muutama alkoholijuomakin oli nautittu illan aikana. Ehkä häistä ei olisi puhuttu tai kihlausta julkistettu. Jossitella voi aina, mutta pointtina on se, että vaikka sormus olisi ollut karkkiautomaatista olisi se ollut miehen hankkima symbolinen esine kertomaan hänen valinnastaan ja pyynnöstä olla hänen, ikuisesti. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä Pete oli se, joka sanoi että haluaa kosia sormuksen kanssa, ja kyllä se mulle sopii. Jotenkin ajatus siitä, että sormus on hankittu etukäteen, kertoo siitä että asiaa on harkittu, ajateltu ja että se tulee varmasti kun on sen aika. Mä ymmärrän oikein hyvin, että Pete olisi kokenut sen loukkauksena, jos olisit halunnut uuden sormuksen.

    Musta sun sormus oli kaunis, ja jos mun Pete päättäisi sellaisen mulla ostaa niin kantaisänään sitä ylpeydellä. Sen viereen sopisi sitten ihan minkälainen vihkisormus vaan :) Pete on sannut että voin vaihtaa sen sormuksen jos se on vääränlainen, mutta sitä mä en tekisi. Jos se olisi sellainen, ettei sovi mun tulevan vihkisormuksen viereen, niin sitten siirrän sen oikeaan käteen. Mä tiedän kyllä, että Pete tuntee mun tyylin ja maun niin hyvin, että osaisi ostaa mulle oikeanlaisen sormuksen. Ja onhan tässä niistä puhuttujen. Olen tota ylläolevaan (tai ainakin ihan identtistä) sovittanut kerran kun oltiin katsomassa Petelle kelloja liikkeessä jossa eräs tuttuni on töissä, ja sen jälkeen Pete kysyikin että olisiko tuo sellainen mistä tykkäisin.

    Odottavan aika on pitkä ;)

    VastaaPoista