torstai 9. lokakuuta 2014

Maaseudun rauhassa

Täällä me ollaan asusteltu maaseudulla jo jonkun aikaa, ja ajattelin vähän valottaa ajatuksiani siitä, miltä se tuntuu.

Työmatkan määrä kasvoi kertaheitolla, mutta ajallisesti matkan pituus ei ole juurikaan muuttunut. Lähden töihin yhdeksän ja varttia yli välissä, ja olen töissä varttia vaille kymmenen ja kymmenen välillä. Kun asuimme Puistolassa, kuljin töihin aina bussilla, joka oli kotipysäkilläni 16 yli 9. Olin sillä töissä noin kymmentä vaille kymmenen. Bussilla työmatkaa tuli noin 35 minuuttia, kun nyt autolla työmatkani on noin 40-45 minuuttia. Ei siis juurikaan pidempi. Se mikä on aamuissa muuttunut, on se, että herään puoli tuntia myöhemmin, koska Justiinan voi nykyään vain päästää pihalle vapaana, samalla kun itse mutustaa aamupalaleipää tai pakkaa autoa.

Auto on tullut tutuksi, kun ajaa ainakin 400 kilometriä viikossa. Bensaa kuluu, tottakai, mutta oma ajotyylini on ollut aina ns. taloudellinen, eli sitä voisi mennä enemmänkin. Meillä on todella mukava auto ajaa, ja olenkin varmaan sata kertaa jo kiitellyt meidän Volvon automaattivaihteistoa, takapuolen lämmitintä ja hyviä niskatukia - ne ei tosiaan ole itsestäänselvyys meikäläiselle. Olen huomannut myös olevani rauhallinen kuski - tiedän niitä, joille stressikäyrä nousee aina auton ratissa, ja muut autoilijat on vähintäänkin mulkkuja, jos ei ihan kusipäitä. Mä ajelen omaa tahtiani rajoitusten mukaan, pyörittelen välillä päätäni niille joilla on ihan hirveä kiire, ja ihmettelen niitä, joiden ei "tarvitse" käyttää vilkkua ohitustilanteissa, mutta kertaakaan en ole hermostunut ratissa. Menköön jos on kiire.

Se mikä tässä maalla asumisessa on parasta, on pimeys. Meidän piha on tällä hetkellä aivan pilkkopimeä. Pilvettömällä säällä pihan ylle aukeaa niin järjettömän kokoinen tähtitaivas, ja varmaan tuplasti enemmän tähtiä kuin kaupunkilaisilla on. Siinä tulee kuulkaa melkoisen pieni olo, kun katselee tähtitaivaalle. Täällä on ihanan hiljaista, ja aamulla Justiinan kanssa kun on ulkona, voi kuulla kaikenlaisien lintujen (etenkin fasaanien, niitä asuu naapurissa aivan järkyttävä määrä) sirkutusta, oravien naksuttelua ja kaukaisten koirien haukkumisen. Meillä asuu pihalla oravia (joskin ne varmaan muuttaa pian pois, ne ei oikein tuosta Justiinasta välitä) ja joku viikko sitten näin yhdessä männyssä kaksi tikkaa. Niitä en ole ikinä nähnyt. Fasaaneja juoksentelee pihalla, ja naapurin kissa käy aina terassin oven takana houkuttelemassa meidän kisua leikkimään.

Elämä täällä maalla on monella tapaa ihanampaa kuin kaupungissa. On tässä kyllä haasteitakin, mutta missä ei olisi. Meillä suurin haaste on ehdottomasti se, että meillä on vain yksi auto. Tällä hetkellä tilanne on noin yleensä ihan ok, koska Pete ei työmatkoilla tarvitse autoa, ja kun hän on toimistohommissa, niin kuljemme töihin yhtä matkaa. Jos toisella on kuitenkin menoja, jää toinen kotiin vähän niinkuin jumiin. Ensi viikolla itselläni on parikin menoa, ja vielä on vähän auki, kuinka toimimme. Hätätapauksessa tietysti voi aina jäädä jollekin ystävälle tai hotelliin yöksi, jos on myöhään rimpsalla.

On täällä maalla siltikin mukavaa :)




"anna mullekin maggaraa!"


Meidän torppa :) Tarkempaa kuvaa ette isännän toiveesta nyt saa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti