sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Asuntoa ostamassa

Edellisen postauksen kommentoinnissa Branilla pyysi kertomaan hiukan lisää asuntolainan hakemisesta ja asunnon ostosta. Koska me olemme kumpikin ensiasunnon ostajia, emmekä ymmärtäneet lainanhakemisesta tai asunnon ostamisesta oikeastaan yhtään mitään, ajatelin että kerron täällä omista kokemuksista, jos niistä vaikka olisi jollekin apua.

Emme olleet ihan vielä varsinaisesti aikeissa ostaa taloa, mutta selailimme kuitenkin Oikotietä sillointällöin. Löysimme ensin Ilolasta yhden kohteen, mutta siinä olisi heti ensimmäiseksi pitänyt tehdä iso kattoremontti. Lisäksi kävimme Järvempäässä katsomassa yhtä rivitalokohdetta. Päätimme kuitenkin yhdessä, että rivitalo ja kaupunkialueella oleva omakotitalo ei kä meidän tarpeisiimme, sillä koirien oli tarkoitus muuttaa asumaan ulos. Niimpä siirryimme katselemaan taloja vähän enemmän maaseudulta. Pete löysi täydellisen, vähintäänkin pintaremonttia vaativan kohteen Pornaisista, ja lähdimme sitä katsomaan. Pidimme näkemästämme, ja etenkin 5000 neliön tontista. Tontilta löytyi monipuolisesti erinäköistä maastoa, sekä valmis grillikatos ja söpö huvimaja. Esitimme kiinnostuksemme taloa kohtaan ja lähdimme kotiin kauhu kankkujen alla, että joku ehtisi ostamaan talon ennen meitä.

Seuraavaksi laitoimme lainahakemukset kummankin omiin pankkeihin sekä kahteen muuhun pankkiin. Kävimme lainaneuvotteluissa mahdollisesti tulevan kunnan omassa OP:ssa ja Helsingin OP:ssa, sekä Danskessa ja Nordeassa. Aktiasta emme saaneet sopivaa aikaa, joten se jäi. Tulostimme pankkeja varten kolmen kuukauden tiliotteet ja otimme mukaan viimeisimmät palkkalaskelmat ja esitteen haluamastamme kohteesta. Näin kaikki tiedot oli helposti saatavilla.

Lainaneuvotteluissa käytiin läpi tulot, menot, velat ja varallisuus. Meillä kummankin yhteiset tulot olisivat kaikilla pankeilla riittäneet erittäin hyvin, menomme ovat hallinnassa ja isompa velkojakaan ei ole. Petellä on opintolaina, ja minulla kulutusluottoa vanhan auton ostosta. Meillä kynnyskysymykseksi nousi kaikissa pankeissa se, että meillä ei ole säästöjä. Kummassakin OP:ssa ja Danskessa lainaa ei myönnetty juuri siitä syystä, vaikka maksukykyä olisi ollutkin. Säästöjä olisi tullut olla 10% haluamamme kohteen hinnasta, eli 19000€. Nordeassa tämä puuttuva 10% tarjouduttiin kattamaan erillisellä lainalla.

Nordeasta soitettiin meille muutama päivä lainaneuvotteluiden jälkeen, että saisimme tuon 100% lainan jos asunnon kuntokartoituksessa ei olisi mitään hälyttävää. Laitoimme saman tien viestiä välittäjälle, että olemme saaneet lainatarjouksen joka edellyttää kuntotarkastuksen tekoa. Välittäjä vastasi, että kuntotarkastus tehdään kun teemme hyväksytyn ostotarjouksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti