perjantai 6. kesäkuuta 2014

Askeleen lähempänä haavetta

Lomat on kohta lusittu, ja hiljaiseloa on taas piisannut. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa paljon pettymyksia, kyyneleitä ja vakavia pohdintoja, kun asuntolainaneuvottelut eivät ole menneet niinkuin olimme toivoneet. Nyt on kuitenkin yksi pankki luvannut meille tarvitsemamme lainan, jos haluamamme talon kuntokartoituksessa ei ilmene mitään vakavaa. Toivoa siis vielä on.

OIkeastaan muuta sitä ei olekaan tällä viikolla tullut tehtyä. Olen hengaillut kotona, käynyt hengailemassa Jumbossa ja valitsemassa sen valmistujaislahjakelloni ja tänään kävin moikkaamassa entistä työ- ja koulukaveriani, Jennyä, joka sai juuri pienen pojan. Ainiin, lisäksi on juostu niissä lainaneuvotteluissa. Ja kävinhän mä tiistaina töissäkin, tarkistamassa yhden raskaana olevan morsiamen puvun huomisia häitä varten.

Sen pidempää raporttia en tällä kertaa kirjoittele, sillä pitsani tuli juuri uunista ja kohta alkaa elokuva. Ja kumman kellon lopulta sitten valitsinkaan?



6 kommenttia:

  1. Höh lainaneuvotteluille :( Haluaisitko avata, mikä niissä ei mennyt odotusten mukaan ja miksi? Me tosiaan ollaan kanssa nyt hakemassa lainaa, ja ollaan vähän ulapalla. Ainoa lainalaskuri (jonka olen löytänyt) joka kertoo lainan määrän on Nordean, muut vaan kertoo kuukausierän. Eli mulla ei ole edes ihan selvyyttä, paljonko me sitä lainaa voitaisiin saada, kun ei ole kuin tuo Nordean laskurin antama summa. Noh, pankissahan se sitten selviää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kynnyskysymykseksi lainansaamisen kanssa on tullut se, että meillä ei ole säästöjä. Ainakin OP ja Danske vaativat että säästössä on 10% haluamastanne lainasummasta. Vaikka maksukyky riittää, niin ilman omia säästöjä tai muita vakuuksia ei ole, ei lainaa tule. Meidän hakema lainasumma ei ole pääkaupunkiseudulla mikään hirveän iso, mutta taloustilanne kun on mikä on. Voin kirjoittaa koko prosessista sitten kun kaikki on selvää ja valmista, en oikein uskalla vielä.

      Poista
  2. Mutta jos yksi pankki on luvannut lainan niin sehän on ihan mahtavaa! Pidän peukkuja kuntokartoituksen puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, arvaa vaan pidetäänkö täällä. Tänään olisi tarkoitus laittaa tarjousta asunnosta menemään, koska kuntokartoitusta ei tehdä ennen ehdollista tarjousta, joka on vielä hyväksytty. Ei tää mitenkään helpoksi ole tehty...

      Poista
  3. Kuulostaa todella tutulle! Muistan kun vuosi sitten painittiin samojen asioiden kanssa! Silloin ei ollut ihan noin tarkkaa, mutta muistan kun muutamat kyyneleet tuli vuodatettua.
    Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, vuosi asuttu unelmien kodissa. Pidän siis teillekkin peukkuja!

    -Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma vuosi sitten oli ihan eri asia, ja muistankin kun käytiin ehkä joku 1,5 vuotta sitten vähän kartottamassa, mun silloisilla tuloilla oltaisiin OP:stakin saatu 160000 ilman säästöjä ja vakuuksia. Mutta nyt on tämä tilanne ja kyllähän sen tavallaan ymmärtä. Kiits peukuista, niitä tarvitaan!

      Poista