keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Messukiirettä

Viime viikolla ajattelin, että kun on suunnitellut kaikki messuihin liittyvät asiat hyvin, niin homma on puoliksi tehty. Mutta sitten tulee muotinäytösmallit sovitukseen, ja yhtä sun toista joutuu vähän fiksailemaan kun ne tyttäret on niin pikkuisia, ja yhtäkkiä huomaat että hitsi, pitäs vielä yksi mekko tehdä.
Yksi puku meni siis tosiaan vaihtoon tässä ihan viime metreillä, koska puku ei istunut hyvin, ja tuntui jotenkin tylsältä. Niinpä mietiskelin eilisillan mitä ihmettä tekisin, ja aamulla matkalla töihin kaikki loksahti kohdilleen.

Tämän päivän jälkeen voin sanoa, että olen tyytyväinen että lähdin näin riskihommaan, koska puvusta tulee ihan mieletön (vaikka itse sanonkin ;D). Pukua pääsen sovittamaan mallin päälle varttia vaille luovutusajan, mutta mitäs pienistä.

Huomenna se olisi sitten edessä kaupan pakkaaminen perjantaita varten, perjantaina juostaan vähän roudaamassa, hakemassa kamoja myyntiin ja pitää varmaan piipahtaa vielä Lohikarillakin. Onneksi äiti lupasi ottaa vapaata töistä. Noin yleensä kaikki messujutut on nyt siis hanskassa, katsotaan mitä sieltä vielä ilmenee sitte perjantaina. Eniten jännään sitä, suostuuko maksupääte yhteistyöhön mokkulan kanssa....

Messutarjouksia ripottelee viikon ajan Tuhkimotarinan blogin puolelle, sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa, etenkin jos olette tulossa Wanhaan satamaan viikonloppuna.


PS. 8 yötä lähtöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti